• Sosiaalinen media
  • Tekoäly

Millä tavoin tekoäly näkyy sosiaalisen median asiantuntijan päivittäisessä työskentelyssä?

Tekoäly on keskeinen työkalu someasiantuntijan päivittäisessä työssä. Lue, millä tavoin!

Vilma Udd

Tekoäly, eli AI, on muuttunut jo melko tavalliseksi ja tutuksi osaksi arkeamme. Ainakin näin digimarkkinoinnin asiantuntijan näkökulmasta on tekoälyn hyödyntäminen jo osana päivittäistä työntekoa, ja ChatGPT:n avaaminen tapahtuu päivässä useaan otteeseen. Omalla tietokoneellani ChatGPT on jo ansainnut vakiintuneen paikkansa selaimella kalenterin, sähköpostin ja muiden lähes jatkuvasti auki olevien välilehtien joukosta.

Olemme jo aiemminkin käsitelleet blogissamme tekoälyn roolia sosiaalisen median markkinoinnissa. Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on avata AI:n käyttämistä someasiantuntijan arkipäivissä vielä aiempaa käytännönläheisemmin esimerkkien kautta.

Voit myös kuunnella blogin!

Tekoälytyökalujen tunnistaminen ja todellinen hyöty

Vuosi 2023 oli generatiivisen tekoälyn läpimurtovuosi, jolloin tekoälyn käyttö kasvoi räjähdysmäisesti ja uusia tekoälytyökaluja putkahteli kuin sieniä sateella. Tätä tapahtuu toki edelleen.

Jatkaakseni vielä sieni-vertausta, on oikeasti hyödyllisten tekoälytyökalujen tunnistaminen vähän samanlaista kuin syysillan hämärässä otsalampun valossa sienien poimiminen metsästä. Jokaisella mättäällä löytyy kyllä poimittavaa, mutta et varmaankaan halua poimia koriisi syömäkelvottomia kärpässieniä tai suippumyrkkyseitikkejä.

Sen sijaan haluat sienikoriisi ehkäpä kantarelleja, suppilovahveroita tai vaikka herkkutatteja. Näistä kahta ensimmäistä voi olla vaikea löytää, kantarelleja vaihtelevan sadon ja suppilovahveroita maastoa muistuttavan värinsä vuoksi. Herkkutatti sen sijaan on helpohko tunnistaa ja sen myös usein erottaa metsästä helpommin.

Sieni-vertauksesta takaisin tekoälyn pariin: aidosti työtä tehostavat tekoälytyökalut ovat vähän kuin kantarelleja ja suppilovahveroita. Niiden tunnistaminen ja oikeaoppinen hyödyntäminen vaatii ensin löytämistä, sitten testaamista ja ehkä vähän vielä lisää testaamista.

ChatGPT:tä pitäisin itse jo herkkutattina, jonka voin luottavaisin mielin poimia koriini sekä sienimetsällä että tekoälytyökaluja valitessani. Myrkkysieniä, tai vähintäänkin syömäkelvottomia sieniä, kuitenkin löytyy myös. Kärpässieniä löytyy lähes jokaisen tien varrelta, ja niitä olisikin helppoa napata matkaan. Harva kuitenkaan haluaa kerätä koriin turhaan sellaista saalista, josta ei hyödy mitään ja josta joutuu ennen pitkää hankkiutumaan eroon.

Tänä päivänä oma sienikorini, tai siis tekoälytyökalupakkini, on jo huomattavasti viime vuotta vakiintuneempi. Asiantuntijan on tärkeää tunnistaa ne työkalut, jotka oikeasti tuovat lisäarvoa ja tehostavat työntekoa sen sijaan, että käytössä olisi yhtäaikaisesti kymmeniä erilaisia työkaluja, jotka oikeastaan vain hidastavat työn kokonaiskestoa tai jopa monimutkaistavat lopputulokseen pääsemistä.

Käydään seuraavaksi esimerkkien avulla läpi sitä, mitä tekoälyn käyttö arjessa konkreettisesti tarkoittaa.

Kuinka tekoäly toimii sosiaalisen median asiantuntijan arkipäivissä?

Tekoälytyöryhmä pitää asiantuntijat kehityksen aallonharjalla

Meillä SDM:llä tekoäly on yksi keskeisimpiä kehityskohteita työmme jokaisella osa-alueella. Siksi meillä on SDM:n oma tekoälytyöryhmä, johon kuuluu yksi tai useampi asiantuntija jokaisesta chapterista, eli tiimistä. Tekoälytyöryhmän tavoitteena on pysyä tekoälykehityksen aallonharjalla sekä jakaa tietoa siten, että asiantuntijat pysyvät ajan tasalla myös muiden kanavien tekoälykehityksestä.

Säännöllisesti tapahtuvissa tekoälytyöryhmän palavereissa käymme läpi kanavakohtaisia uutisia, yleisiä tekoälyn kehitykseen liittyviä teemoja sekä mahdollisia uusia käyttöön otettavia ja testaamisen arvoisia työkaluja.

Tekoälytyöryhmän jäsenet testaavat useimmat AI-työkalut ennen niiden mahdollista jalkauttamista yritystasolla. Tällöin työryhmään kuuluvat asiantuntijat ovat jo testanneet työkalujen toimivuutta juuri oman työnsä tukena.

Microsoftin tekoälypohjainen avustaja Copilot on tämän vuoden aikana ollut yksi merkittävin testaamisen kohde, jonka ominaisuuksia eri työkaluissa olemme testanneet jo hetken aikaa. Yksi esimerkki Copilotin työtä tehostavasta ominaisuudesta on automaattisesti muodostuvat palaverimuistiot, jolloin asiantuntijoiden on mahdollista keskittyä palavereissa keskusteluun, eikä muistiinpanojen kirjoittaminen vie kaistaa ajatustyöltä.

Asiakassuhteen alkaminen – tutustuminen markkinaan asiakkaan ja tekoälyn avulla

Koska meillä SDM:llä tekoäly on olennainen osa asiantuntijatyötä, sen käyttö alkaa jo siinä vaiheessa, kun olemme vasta aloittamassa asiakassuhdetta.

Kun sosiaalisen median asiantuntija pääsee aloittamaan yhteistyön uuden asiakkaan kanssa, on ilmiselvää, että markkinan tuntemus on tärkeää, jotta perusta ja ymmärrys tekemiselle olisi hyvällä lähtötasolla. Ihannetilanteessa asiakkaalle on tehty meidän toimestamme markkinointistrategia, jossa tämä kaikki käy ilmi.

On kuitenkin myös usein tilanteita, joissa kilpailijoihin ja markkinaan tutustuminen jää osin asiantuntijan vastuulle, jos esimerkiksi tuoretta strategiatyötä ei ole olemassa. Tällöin ChatGPT:n hyödyntäminen esimerkiksi asiakkaan nimeämien kilpailijoiden kevyeen analyysiin tai yleisesti markkinaan tutustumiseen on helppoa ja tehokasta. Kilpailijoihin ja markkinaan tutustuminen tehdään ensisijaisesti asiakkaan kanssa keskustellen, mutta ChatGPT usein myös tukee tätä vaihetta asiakassuhteessa.

Analytiikkaan liittyvä ongelmanratkaisu

Kun asiakkaan toimintaan ja markkinaan on tutustuttu asiakkaan kanssa esimerkiksi alkukartoituskyselyn ja aloituspalaverin muodossa, sekä mahdollisesti myös ChatGPT:n avustuksella, on seuraavana vuorossa muun muassa seurannan ja kampanjoiden rakentaminen.

Google Tag Manager on tyypillisin seurantatyökalu, jota käytämme. Kun kyseessä on sivuston koodiin, tapahtumiin ja dataan perustuvien asioiden seuranta, on matkassa välillä solmuja ja mutkia, joihin saattaa kaivata apua ja ratkaisuja.

Näistä selviytyminen käy usein tehokkaasti esimerkiksi rakentamamme Technical Troubleshooter GPT:n avulla, jolle on syötetty juurikin analytiikkaan ja seurantaan liittyvä prompti, eli GPT on erikoistunut nimenomaan sen osa-alueen ongelmien ratkaisemiseen.

Tekoälystä ideaa copyteksteihin?

Kampanjoiden rakentamisessa saatamme työstää suuriakin massoja mainoscopyja kerrallaan. Tällöin ideoinnin tukena on helppoa käyttää luomaamme Copy GPT:tä, jonka promptaamisessa on otettu huomioon esimerkiksi kanavakohtaiset copyrajoitukset, MVG-MRACE®-malli sekä eri kohderyhmien vaikutus copytekstien sisältöön.

Tekstin tuottamisessa asiantuntijan on tärkeää käydä GPT:n tuottamat sisällöt läpi, jotta äänensävy ja tyyli palvelevat varmasti halutulla tavalla. Tekoälyn hyödyntäminen sisällöntuotannossa on ollut yksi suurimpia trendejä viimeisten vuosien aikana, mutta ongelmana on usein ollut laadun korvaaminen määrällä.

Tekoälypohjaisten sisältöjen tuottamisessa merkittävin rooli onkin asiantuntijalla, joka räätälöi sisältöjä ja ohjaa tekoälyä oikeaan suuntaan.

Copy GPT:n käyttö perustuu siihen, että sivustolla on oltava sisältöä ja informaatiota asiakkaamme toiminnasta, jotta GPT pystyy hakemaan copyille dataa sisällöstä. Joskus sivusto voi olla sisällöltään vasta kehitysvaiheessa, jolloin asiantuntijan kyky opettaa GPT:lle asiakkuuden keskeisimmät osa-alueet on erityisen tärkeää.

Kun sivuston sisältö on vielä kehittymässä, voi asiantuntija käyttää Copy GPT:tä esimerkiksi sparrailuun ja niin sanotun tyhjän paperin kammon selättämiseen. GPT tukee tässä tapauksessa asiantuntijaa ideoinnissa ja toimii tavallaan jopa sparrailukaverina copyjen tuotannossa.

Lue myös: Kuinka yrityksellesi räätälöity GPT voi parantaa markkinointiasi?

Kuvien kevyt muokkaaminen

Ihannetilanteessa asiakastiimissä on someasiantuntijan lisäksi mukana myös visuaalisen suunnittelun palvelu, jolloin kaikki kuvien muokkaamiseen ja suunnitteluun liittyvät tehtävät menevät visuaalisen suunnittelijan pöydälle.

On kuitenkin myös tilanteita, joissa pienet muokkaukset kuviin hoituvat tekoälyavusteisesti myös someasiantuntijalta. Esimerkiksi kuvan taustan muuttaminen läpinäkyväksi tai pienen yksityiskohdan poistaminen onnistuu tekoälyn avulla helposti.

Vaikkapa logon lisääminen mainoskuvaan onnistuu helposti, vaikka logon kuvatiedoston tausta ei olisikaan alkujaan läpinäkyvä. AI-työkalun avulla taustan voi helposti muuttaa läpinäkyväksi, jolloin logo on helppo laittaa haluttuun kuvaan, ja tuoda näin yrityksen logo näkyviin myös yksinkertaisempiinkin mainosvisuihin.

Smartlyn tekoälyominaisuudet automaatioiden ja optimoinnin tukena

Smartly on mainosten hallinnan työkalu, jota käytämme sen sijaan, että operoisimme esimerkiksi Meta-mainontaa Facebookin omassa mainostyökalussa Ads managerissa. Tämä johtuu siitä, että Smartlyssa on huomattavasti enemmän esimerkiksi tekoälyyn ja mainonnan automatisointiin liittyviä ominaisuuksia verrattuna kanavien omiin mainosten hallinnan työkaluihin.

Smartlyn avulla voimme muun muassa tehostaa maksetun somemainonnan:

  • optimointia,
  • automatisointia
  • sekä skaalausta.

Työkalun avustuksella voi maksimoida tehokkuuden ja ajan säästön kaikessa tekemisessä, jolloin asiantuntijalle jää enemmän aikaa mainonnan strategiseen suunnitteluun, kun Smartlyn tekoäly- ja automaatio-ominaisuudet tukevat teknistä toteutusta.

Smartlyn toiminta kehittyy jatkuvasti, ja keskeisimpänä kehityskohtana ovatkin viime vuosina olleet erilaiset tekoälyominaisuudet. Yksinkertaisimmillaan Smartly hyödyntää tekoälyä esimerkiksi budjettien allokoinnissa ja parhaiten performoivien mainosten näyttämisessä. Tekoälyominaisuuksia voi hyödyntää myös dynaamisten mainosten luomisessa, jolloin työkalu testaa ja näyttää erilaisia mainosmuotoja ja allokoi budjettia sellaiselle, joka toimii parhaiten.

Tuoreimpana tekoälytulokkaana Smartlyn ominaisuuksissa on AI Playground, jonka avulla työkalu on integroinut käyttöliittymäänsä useita eri tekoälytyökaluja ja -ominaisuuksia, joita varten asiantuntijat tähän asti ovat käyttäneet erillisiä alustoja ja palveluita. AI Playground on kuitenkin vielä nimensä mukaisesti testausvaiheessa. AI Playground mahdollistaisi esimerkiksi verkkokauppojen tuotefiideihin tehtäviä luovia muutoksia ja kehitystöitä, kuvien kevyttä muokkaamista ja videoiden nopeaa editointia.

Nämä kaikki edellä mainitut tekoälyavusteiset työt, toimenpiteet ja ominaisuudet ovat sellaisia, joita someasiantuntijan työssä käytetään meillä SDM:llä päivittäin. Tärkeimpinä tekoälytyökaluina ja -ominaisuuksina voisi maksetun sosiaalisen median osalta pitää paitsi kanavien ja Smartlyn tekoälyominaisuuksia, myös ja varsinkin Chat GPT:n erilaisten mahdollisuuksien hyödyntämistä.

Tekoäly tukena myös asiantuntijan ja asiakasvastaavan yhteistyössä

Myyntiä tukeva työ on osa asiantuntijan arkea meillä SDM:llä. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että asiantuntijat antavat kanavakohtaisia näkemyksiä asiakasvastaavalle, jolloin pystymme tarjoamaan asiakkaan tarpeeseen parhaiten vastaavia palveluita ja kokonaisuuksia.

Asiakkaan toimiala voi olla asiantuntijalle entuudestaan vieras, asiakkaan laittama briiffi kompakti, tai aikataulu prosessille hyvin tiukka. Erityisesti tällaisissa tapauksissa myyntiä tukevaa työtä varten tehty GPT:mme helpottaa asiantuntijan selvitystyötä oikean kanavan, paketin ja budjetin määrittelemisessä.

Myös tässä tapauksessa on tietenkin tilanteita, joissa GPT ei osaa antaa suoraan oikeita vastauksia. GPT:n avulla asiantuntijan on kuitenkin mahdollista saada niin sanottua sparrausapua esimerkiksi asiakkaan toimialan mainonnan hinnoista, toimivista sisällöistä tai alan tilanteesta ylipäätään.

Tekoäly ja digimarkkinointi – tänä päivänä jo erottamaton kombo

Tekoälyä ei oikeastaan voi enää pitää yhtenä digimarkkinoinnin osa-alueena, sillä nämä kaksi kulkevat jo niin vahvasti käsi kädessä, että tuloksellista digimarkkinointia on liki mahdotonta tehdä ilman tekoälyä.

Yksi tärkein oivallus tekoälyn osalta asiantuntijatyössä on se, että se on useimmiten hyvä renki, mutta huono isäntä. Asiantuntijoiden työssä tekoäly toimii tukitoimintona, apulaisena, oikeana kätenä. Sen avulla voin asiantuntijana keskittää omaa osaamistani strategisemman työn toteuttamiseen ja ideointiin.

Me SDM:llä pysymme tekoälyn kehityksen mukana muun muassa sisäisesti jaettavan tiedon, opiskelun ja tekoälytyöryhmän ansiosta. Koska tietolähteitä tekoälyn kehitykselle on monia, voi luotettavan lähteen löytäminen olla vaikeaa, jos aihe ei vielä ole ennestään tuttu.

Siksi halusimme jakaa oppeja myös muille, ja olemme tehneet sen Digimarkkinointi + AI -kirjan muodossa. Kirjassa yhdistyvät tuorein tutkimustieto sekä käytännön kokemukset tekoälyn hyödyntämisestä digimarkkinoinnissa.

Ota meihin yhteyttä, kun haluat, että yrityksesi hyödyntää tekoälyä parhaalla mahdollisella tavalla osana digimarkkinointia!

Opi lisää digimarkkinoinnista: Some-markkinointi 2025: Mitä voimme odottaa?

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi 2 kertaa kuussa

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Hakukoneoptimointi
    • Tekoäly

    Kuinka varmistat, että ChatGPT suosittelee yritystäsi kilpailijoidesi sijaan?

    Ymmärrä millä perusteella tekoälyt ja hakukoneet nostavat tuloksia ja paranna sivustosi näkyvyyttä.

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Sähköpostimarkkinointi
    • Uutiset

    Kolmannen osapuolen evästeet murroksessa – mitkä ovat vaikutukset digimarkkinoinnille? 

    Evästeet ovat olennainen osa asiakaskokemusta verkossa. Tämä blogi kertoo, mitä sinun täytyy tietää ensimmäisen ja kolmannen osapuolen evästeistä.

    Lue lisää
    • Uutiset

    Google Trends – Miksi ja miten hyödyntää sitä liiketoiminnassasi?

    Lue lisää