On taas se aika, kun katsotaan digitaalisen markkinoinnin trendejä vuodelle 2016. Viimepäivinä ovat lukuisat asiantuntijat esittäneet omia arviointejaan. Mielenkiintoisia näkökulmia on ollut paljon ja eniten pisti silmään Marmai:n sometredit juttu, missä somegurut arvioivat Kurion haastattelemana muutoksia ensi vuoden aikana. Hyviä näkökulmia, mutta se, miten nämä muuttuvat yrityksille mitattaviksi liiketoiminnaksi, on toinen kysymys.
Käydään kuitenkin läpi miten onnistuin vuoden 2015 arvioinnissa. Vuosi sitten nostin 4-teemaa esiin, mitkä ennustin nousevan vuonna 2015. Nämä olivat:
- PK-sektorin herääminen mobiilikäyttäjien määrän kasvuun
- Sisällöntuotannon määrän kova kasvu.
- B2B yritykset digitalisoituvat
- Sosiaalisen median maksetun mainonnan kasvu
Suurta kristallipalloa en tarvinnut tätä arvioita tehdessäni.
Miten vuoden 2015 arviointi onnistui
Ensimmäiseen kohtaan Google antoi oivan avun 21.4.2015 julkaistessaan mobiilipäivityksen, mikä vaikutti löydettävyyteen negatiivisesti, jos sivusto ei ole mobiiliresponsiivinen. Nykyään on sekä käyttäjäystävällisyyden että löydettävyyden kannalta välttämätöntä, että verkkosivut toimivat mobiilissa.
2015 vuosi oli kova sisältövuosi ja yritykset tuottivat sisältöä ennätysmäärät.Yllätyksekseni harvat kuitenkaan ottivat sisällöissä huomioon hakukoneoptimointia, vaan sisältöä tuotettiin enemmän tarinankerronnallisesti.
B2B yritykset digitalisoituivat kovaa vauhtia ja erityisesti Chat-asiakaspalvelua käytetään nykyään tehokkaasti liidien keräämisessä. Ilokseni myös oppaita alkoi kertyä ladattavaksi enemmän loppuvuotta kohden.
Viimeisenä oli sosiaalisen median maksetun mainonnan kasvu, mikä oli erittäin voimakasta. Facebook-mainonta kasvoi jopa 44,3% IAB.n tutkimuksen mukaan. Myös Instagram sai omat sponsoroidut julkaisunsa. Tässä yllätys oli se, miten paljon mainonnan laadukkuus vaikuttaa siihen, miten mainontaa näytettiin Facebookissa.
Varsin hyvin onnistunut vuoden 2015 arviointini kuitenkin oli.
Miten vuosi 2016 etenee digitaalisessa markkinoinnissa
Vuosi 2016 tulee olemaan yhteen kokoamisen vuosi. Markkinointi kehittyy nyt niin valtavaa vauhtia, että yritykset haluavat saada selkeämmän kuvan siitä, mikä vaikuttaa ja mihin. Uusia kanavia ja tapoja markkinoida tulee, mutta asiakastapaamisissa on noussut selkeästi esiin, miten yritykset haluavat enemmän tehoja irti nykyisillä kanavilla. Siispä seuraavat tekijät ovat trendejä.
1. Sosiaalisen median strategiat
Kanavien määrä kasvaa jatkuvasti. Uusimpana tulokkaana Periscope. Kanavia ei kuitenkaan voida ottaa käyttöön ennen kuin strategia on tarkasti määritelty. Suuretkin yritykset haksahtavat useasti suunnittelemattomuuteen, mikä johtaa huonoihin tuloksiin. Kanavien määrän kasvu kuitenkin pakottaa peruskysymyksien äärelle. Kenelle puhutaan, mitä puhutaan ja milloin puhutaan. Osaaville sosiaalisen median strategian tekijöille lupailen jatkossakin kissanpäiviä.
2. Videoita, videoita, ja lisää videoita
Kaikki sosiaalinen media kuluttaa valtavat määrät videoita ja videoiden parissa ihmiset kuluttavat aikaansa. Google (Youtube) vs. Facebook (Instagram) -mittelö tukee jatkuvasti videosisällön tuottamista ja näiden välittämistä ihmisille. 2016 on se vuosi, kun yritysten videontuotanto hyppää seuraavalle askeleelle. Lisäksi videoista tehdään sisältöä, ei vain mainoksia. Tässä kuitenkin palataan sosiaalisen median strategiaan, missä yritysten pitää miettiä kenelle videoita tuotetaan ja missä niitä jaetaan, jotta oikeat ihmiset saadaan kiinni.
3. Hakukoneoptimointi on trendi aina
Perusteisiin palaaminen näkyi myös Yrittäjät.fi tutkimuksessa, missä hakukoneoptimointi nousi sosiaalisen median ohella esille. Löydettävyyden merkitys korostuu jatkuvasti ja yritykset ovat sen huomanneet. Hakukoneoptimointiin ollaan valmiita panostamaan, koska vaikutukset näkyvät suoraan liiketoiminnassa. Vielä kun saataisiin trendiksi se, että suomalaiset yritykset rohkeammin lähtisivät suuntaamaan hakukoneoptimointinsa ulkomaille.
Ei taikatemppuja vaan paremmin tekemistä
Ajattelin ensin kirjoittaa paljon pinnalla olevista suoratoistopalveluista, mutta ne eivät tule trendiksi vuonna 2016. Sisällöntuotanto alkaa olla hallinnassa, mutta harvassa ovat vielä ne yritykset, jotka tulevat sitouttamaan tuhansia ihmisiä Periscope-lähetyksellä vuonna 2016. Suoraan sosiaalisesta mediasta ostaminen ei ole vielä 2016 vuoden juttu Suomessa, mutta paljon puhetta siitä saadaan aikaiseksi ja toivon olevani tässä kohtaa väärässä. Aika kuitenkin näyttää, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.
P.S: Menestystä liiketoiminaan vuonna 2016 löydät täältä