• Google Ads

SMX London 2019 – mitä opimme Google Shoppingista ja Google-mainonnan tulevaisuudesta?

SMX London pidettiin 21.-22.5. ja tässä seminaarin parhaat opit.

SDM logo

Digimarkkinointi

Kaksipäiväinen SMX London -konferenssi järjestettiin toukokuun loppupuolella Lontoossa ja Google Ads -tiimistämme sinne osallistui useampi asiantuntija. Olemme vuosittain käyneet oppimassa alamme huippuasiantuntijoilta erilaisissa konferenseissa, jotta saisimme alan parhaan käytänteet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa käyttöömme.

Konferenssin puhujat olivat hakukonemainonnan ja -optimoinnin huippuja, esim. Microsoftilta, AdAnalysisilta ja Wordstreamilta.

Tässä tiivistetysti konferenssin pääpointit:

1. Avainsanat ovat out, ostajapersoonat in

Wordstreamin Mark Irvinen mukaan mainostajat fokusoituvat liikaa avainsanoihin, minkä takia Google Ads -mainoksista tulee helposti tylsiä. Avainsanoja pidetään kuitenkin edelleen merkittävässä roolissa, koska avainsanojen osuvuus vaikuttaa mainonnan laatupisteisiin. Pelkät avainsanat eivät kuitenkaan itsessään konvertoidu, vaan siihen tarvitaan aina oikeita henkilöitä ja ostajia.

Tämän vuoksi mainostajien tulisi kirjoittaa Google Ads -mainoksia mieluummin erilaisille ostajapersoonille kuin yksittäisille avainsanoille. Esimerkiksi ilmastointilaitteen korjaajaa etsittäessä halpa hinta voi houkutella isoja massoja, kun taas yritysasiakkaat voivat arvostaa enemmän korjauksen nopeutta. Asiakashaastatteluiden avulla saat selville, mitä ostajapersoonanne haluavat ja mikä saa heidät ostamaan.

2. Google Shopping ja Google Smart Shopping tehostavat verkkokauppojen mainontaa

Google Shopping julkaistiin vihdoinkin Suomessa nyt kesäkuussa 2019. On mielenkiintoista nähdä kuinka Shopping tulee toimimaan Suomessa, mutta konferenssin puhujien mukaan Shopping-mainokset päihittävät hakumainokset selkeästi esim. Englannissa. PPC-asiantuntija Ann Stanleyn mukaan etenkin Smart Shopping-kampanjat ovat kasvattaneet verkkokauppojen tuottoa monilla eri toimialoilla.

→ Tutustu Google Shoppingin tuomiin mahdollisuuksiin täältä.

Smart Shoppingia käytettäessä budjetin pitää olla riittävä, sillä Smart Shopping- mainosten näyttökerrat ja klikkaukset kasvavat hyvin nopeasti mainonnan käynnistymisen jälkeen. Konversiot taas yleensä lähtevät kasvuun vasta 2-7 viikon jälkeen. Konversioprosentti ei kuitenkaan välttämättä nouse samassa suhteessa, joten sen vuoksi Smart Shopping -mainosten kulutusta kannattaa seurata tarkasti.

Google Shopping -mainontaan on tulossa jo loppukesästä puhujien mukaan useita uudistuksia, mutta jää nähtäväksi, milloin uudistukset saapuvat Suomeen. Yksi uudistuksista tulee olemaan esim. kausittaiset asetukset (Seasonality Adjustments), joiden avulla voidaan säätää Shopping-kampanjoiden asetuksia vuosittaisen markkinointikalenterin mukaan.

3. Markkinan koko vaikuttaa yleisöjen ja kohdistusten käyttöön

SMX:n puhujat korostivat myös erilaisten yleisöjen ja kohdistusten käyttämistä mainonnassa. Suomessa markkina-alue on kuitenkin esim. Yhdysvaltoihin verrattuna tosi pieni, joten liian tarkat kohdistukset voivat jopa rajoittaa mainonnan näkymistä. Yleisöjen volyymi Suomessa ei siis välttämättä ole riittävä, jos niitä lähdetään rajaamaan liian tarkkaan. Ei kuitenkaan kannata unohtaa esim. demografisia kohdistuksia täysin, jos data kertoo niiden hyödyllisyydestä.

4. Automaatio on kaksiteräinen miekka

Automaatio voi monien puhujien mukaan tehostaa Google Ads -mainontaa huomattavasti, mutta toisaalta sen käytössä tulee olla tarkka, sillä pahimmillaan esim. automaattiset hintatarjousstrategiat voivat vain lisätä mainonnan kuluja.

Esimerkiksi automatisoidut säännöt ja skriptit voivat tehostaa Google Ads -asiantuntijan työtä huomattavasti. Automaation käyttöön kannattaakin siirtyä vaiheittain, sillä paras lopputulos syntyy kuitenkin yleensä asiantuntijan ja automaation yhteistyöstä. Tämä korostuu etenkin Suomessa, jossa asiakasmassat ovat verrattain pieniä. Tekoäly tarvitsee paljon dataa toimiakseen optimaalisella tavalla, minkä takia mainonnan alkuvaiheessa on hyvin tärkeää pitää asiantuntija vahvasti mainonnassa mukana ja antaa koneelle päätösvaltaa vasta, kun dataa on riittävästi. Hyvin kapeilla toimialoilla dataa ei välttämättä kerry koskaan riittävästi, jolloin tekoälyn käyttäminen ei ole järkevää.

Kaiken kaikkiaan konferenssi antoi mielenkiintoisia näkökulmia erilaisten Google Ads -mainonnan parhaista käytänteistä ja uutta tietämystä etenkin tulevien Shopping-kampanjoiden takemiseen.

Suosittelen testamaan etenkin Google Shoppingia myös täällä Suomessa, sillä se voi parhaimmassa tapauksessa tehostaa verkkokaupan myyntiä huomattavasti.

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi 2 kertaa kuussa

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Hakukoneoptimointi
    • Tekoäly

    Kuinka varmistat, että ChatGPT suosittelee yritystäsi kilpailijoidesi sijaan?

    Ymmärrä millä perusteella tekoälyt ja hakukoneet nostavat tuloksia ja paranna sivustosi näkyvyyttä.

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Sähköpostimarkkinointi
    • Uutiset

    Kolmannen osapuolen evästeet murroksessa – mitkä ovat vaikutukset digimarkkinoinnille? 

    Evästeet ovat olennainen osa asiakaskokemusta verkossa. Tämä blogi kertoo, mitä sinun täytyy tietää ensimmäisen ja kolmannen osapuolen evästeistä.

    Lue lisää
    • Uutiset

    Google Trends – Miksi ja miten hyödyntää sitä liiketoiminnassasi?

    Lue lisää
    • Sosiaalinen media
    • Tekoäly

    Millä tavoin tekoäly näkyy sosiaalisen median asiantuntijan päivittäisessä työskentelyssä?

    Tekoäly on keskeinen työkalu someasiantuntijan päivittäisessä työssä. Lue, millä tavoin!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media
    • TikTok
    • Videomainonta

    Some-markkinointi 2025: Mitä voimme odottaa?

    Mihin some-markkinointi menee vuonna 2025? Listasimme muutamia tärkeimpiä somemainonnan kehityssuuntia. Lue blogistamme mihin ainakin kannattaa varautua!

    Lue lisää
    • Ohjelmallinen ostaminen

    Miksi High Impact -mainonta on ratkaisevan tärkeää digitaalisessa markkinoinnissa?

    High Impact -mainonnalla varmistat, että juuri sinun viestisi erottuu massasta ja vaikuttaa kohdeyleisöön.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Brändi
    • Markkinointi

    Sitoutuneita asiakkaita ja loistavaa kriisinhallintaa – Tärkeimmät opit urheilumarkkinoinnista

    Urheilumarkkinointi sisältää omia erityispiirteitä, joista voimme ottaa oppia. Lue blogista, mitä nämä piirteet ovat, ja miten hyödynnät niitä omassa markkinoinnissasi!

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    Miksi yrityksenne todella tarvitsee hakukoneoptimointia? Miksi ja milloin palkata SEO-toimisto? Mitä hyötyjä palkkaamisesta on? Milloin et tarvitse SEO-toimistoa?

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • TikTok

    TikTok-markkinointi yritykselle – tärkeimmät seikat kootusti

    Tässä blogissa käymme läpi TikTokia mainoskanavana sekä MRACE® -mallin näkökulmasta.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Kuinka yrityksellesi räätälöity GPT voi parantaa markkinointiasi?

    Kun kaikki käyttävät apunaan samaa työkalua: tekoälyä eli AI:ta, markkinoinnissa erottautuminen vaatii yksilöllisempää panostusta. Kustomoitu GPT on kilpailuvaltti, joka t...

    Lue lisää