• Instagram

Yritys, vaikuta Instagramissa

Yleinen myytti on, että Instagramilla voi tavoittaa vain nuoria (ja ruskettuneita) ihmisiä, mutta tämä ei enää juurikaan pidä paikkaansa.

Anssi Toivakka

Viimeisen seitsemän vuoden aikana Instagram on tullut pikkuhiljaa osaksi melkein kahden miljoonan suomalaisen elämää. Markkinoinnin kannalta Instagram on hiipinyt Facebookin ohella yhdeksi tärkeimmistä sosiaalisen median mainoskanavista. Instagram-mainonnan saa hoidettua samoilla työkaluilla, kuin Facebookin, joten jokaisen sosiaalista mediaa hyödyntävän yrityksen kannattaa ehdottomasti markkinoida myös Instagramissa. Yleinen myytti on, että Instagramilla voi tavoittaa vain nuoria (ja ruskettuneita) ihmisiä, mutta tämä ei enää juurikaan pidä paikkaansa.

Mitä Instagram vaatii yritykseltä?

Käyttäjien Instagramiin lataama sisältö on yleensä tyyliltään kevyttä, eikä esimerkiksi Facebookin kaltaista poliittisesti värittynyttä ”keskustelua” tarvitse Instassa kovin usein lukea. Yrityksen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että etenkin orgaanisen sisällön tulisi mukautua käyttäjien kuluttamaan sisältöön: eli siis olla ns. tekijänsä näköistä. Orgaanisen sisällön osalta yritys voi keskittyä esimerkiksi brändäämiseen vaikkapa työnantajamielikuvan näkökulmasta. Alla kaksi kuvaa Supercellin Instagramista.

Instagram@supercell

Tyypillisiä työnantajamielikuvaan tähtääviä Instagram-julkaisuja voi tehdä esimerkiksi juhlapyhinä, kuten vasemman kuvan vappupallot. Oikealla nähdään kuva toimiston donitsiperjantaista. Molemmat julkaisut luovat harkittua kuvaa Supercellistä työpaikkana. Eipä sillä, Supercell on muutenkin yksi Suomen halutuimmista työpaikoista.

Yritys voi myös korostaa brändinsä yhteiskuntavastuullista puolta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat esimerkiksi Karhu-oluen Pride-teemainen logo tai kansainväliseksi ilmiöksi noussut Niken tasa-arvokampanja.

(Instagram@karhuolutta)

Sisällön ei tarvitse aina olla viimeisen päälle kiiltävää, mutta jonkinlainen sisältörunko, tai tarinan kaari, on hyvä olla suunniteltuna. Kun kuvatulva seuraa selkeää tarinan kaarta, kerää brändi itselleen markkinoinnin ohella myös seuraajia. Seuraajat ovat suurissa määrissä Instagramissa arvokkaampia, kuin Facebookissa. Facebookin sivutykkääjille markkinoiminen ei ole enää viimeisten vuosien aikana ollut järkevää, vaan paljon kannattavampaa on rakentaa ostajapersoonakohtaiset ostosuppilot. Instagram on osa maksullisen mainonnan myyntisuppiloa, mutta myös orgaanisella sisällöllä voidaan tavoittaa ihmisiä; erään blogin mukaan jopa näin paljon.

Tuloksellinen markkinointi Instagramissa

Instagram ei ole pelkkää kuvatulvaa, vaan ihan oikea maksullinen mainosalusta. Sen tarina- ja syötemainokset ovat tuttuja suurimmalle osalle käyttäjistä, mutta tavallinen käyttäjä ei yleensä tule ajatelleeksi, että hänen näkemänsä mainos olisi kohdennettua, harkittua markkinointia.

Kuten aiemmin totesin, Instagramissa mainostaminen onnistuu yhtä helposti, kuin Facebookissakin. Facebookin mainostyökaluihin tulee jatkuvasti uusia pelkästään Instaan suunniteltuja ominaisuuksia, kuten viimeisin kuvat videoksi –työkalu. Työkalu mahdollistaa tavallisten staattisten kuvien sommittelun animoiduksi videoksi. Kätevänä lisäominaisuutena kuvavideoon voi myös lisätä tekstiä, esimerkiksi toimintakehotteen. Videon päälle voi myös halutessaan liittää vaikka yrityksen logon. Videosta liikenne voidaan (ja kannattaa) ohjata sitä seuraavalle laskeutumissivulle, jossa on asianmukaisesti tehty konversioseuranta. Näin teoriassa esimerkiksi B2B-myyntiä tekevä konsulttiyritys voisi kerätä Instagramin kautta ilmoittautumisia seminaariin. Toinen tapa hyödyntää Stories-mainoksia voisi olla vaikkapa kuluttajamyyntiä tekevän yrityksen rekrytointikanavana.

Facebookissa yksi markkinoijan haaste on aina ollut tekstin liittäminen kuviin, koska Facebook ei salli kuvissaan tekstiä, joka ylittää 20% kuva-alasta. Vaikka tekstimäärän tarkistamiseen on olemassa oma työkalunsa, on tämä sääntö hyvin epäselvä, koska usein tarkistustyökalunkin läpi ajetut ’OK’-statuksen saaneet kuvat päätyvät lopulta hylätyiksi. Instagramissa tätä ongelmaa ei ainakaan uuden videotyökalun kanssa tuntuisi esiintyvän – ja sekös markkinoijaa ilahduttaa.

Kuka niitä meidän kuvia/videoita muka katsoisi?

Kuten kaikessa markkinoinnissa, myös Instagramissa yrityksen tulee ennen markkinoinnin aloittamista määritellä kohdeyleisönsä ja sen mieltymykset. Toinen yhtäläisen tärkeä asia on huolehtia siitä, että sisältöä on nyt ja tulevaisuudessa. Orgaaninen, kuten maksullinenkaan puoli, ei pysy elossa (tuottavana) ilman jatkuvaa sisällöntuotantoa. Esimerkiksi rekrytoinnin kohdalla voisi olla hyvä idea käyttää työnantajamielikuvaa luovia videoita tai kuvia tietyn aikaa, jonka jälkeen jatkumona seuraa itse rekrykampanja toiminallisuuksineen.

Rekrykampanja seuraa median ja ulkoasun osalta pohjalle tehtyä mielikuvakampanjaa, mutta nyt siihen laitetaan sisään kaksi peruspilaria eli laskeutumissivu ja konversio (hakemuksen lähetys). Tätä kampanjaa näytetään sitten Facebookissa ja Instagramissa konversiotavoitteella. Ensin voidaan ajaa hakemuksiin tähtäävää mainosta klikkitavoitteella suureen yleisöön seuraten samalla konversioita, ja kun dataa (jätettyjä hakemuksia) on kertynyt tarpeeksi, vaihdetaan kampanjatavoitteeksi konversio. Näin Instagramin algoritmi alkaa näyttää mainontaa vain niille, jotka todennäköisimmin jättävät hakemuksen.

Kun markkinoinin tavoitteet on asetettu kanavakohtaisesti ja sisältö tukee tavoitteita, Instagramista tulee nopeasti tärkeä osa markkinointiasi.

Lue täältä, miten rakennat yrityksellesi sosiaalisen median strategian.

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi 2 kertaa kuussa

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Ääniblogi
    • Brändi
    • Markkinointi

    Sitoutuneita asiakkaita ja loistavaa kriisinhallintaa – Tärkeimmät opit urheilumarkkinoinnista

    Urheilumarkkinointi sisältää omia erityispiirteitä, joista voimme ottaa oppia. Lue blogista, mitä nämä piirteet ovat, ja miten hyödynnät niitä omassa markkinoinnissasi!

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    Miksi yrityksenne todella tarvitsee hakukoneoptimointia? Miksi ja milloin palkata SEO-toimisto? Mitä hyötyjä palkkaamisesta on? Milloin et tarvitse SEO-toimistoa?

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • TikTok

    TikTok-markkinointi yritykselle – tärkeimmät seikat kootusti

    Tässä blogissa käymme läpi TikTokia mainoskanavana sekä MRACE® -mallin näkökulmasta.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Kuinka yrityksellesi räätälöity GPT voi parantaa markkinointiasi?

    Kun kaikki käyttävät apunaan samaa työkalua: tekoälyä eli AI:ta, markkinoinnissa erottautuminen vaatii yksilöllisempää panostusta. Kustomoitu GPT on kilpailuvaltti, joka t...

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi

    Kansainvälinen digimarkkinointi – kuinka digimarkkinointi voi auttaa yrityksen kansainvälistymisessä?

    Digimarkkinointi voi olla ratkaiseva tekijä kansainvälistymisen onnistumisessa.

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Google Ads

    Microsoft Advertising – Miksi mainostaa Bing-hakukoneessa Googlen rinnalla?

    Microsoft Advertising toimii hyvänä aisaparina hakusanamainonnassa Google Ads -mainonnalle. Tästä blogista opit tärkeimmät syyt, miksi sinunkin tulisi mainostaa myös Bingiss...

    Lue lisää
    • Google Ads
    • Tekoäly

    Google Ads -trendit: Tekoäly entistä vahvemmin mukana

    Digitaalisen kilpailun kiristyessä Google-mainonta osoittaa edelleen vahvaa suorituskykyä.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Miten saat verkkosivustosi sisällöt nousemaan tekoälyn suosituksissa?

    Nykyään ei riitä, että verkkosivuston sisällöt ovat hyvin hakukoneoptimoituja, vaan niiden pitää huomioida myös tekoälyn vaatimukset.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Uutiset

    Kumpi voittaa B2B-markkinoinnissa: LinkedIn vai Meta?

    Miten valita oikea kanava B2B-yrityksen mainontaan sosiaalisessa mediassa? Vertailimme LinkedIniä ja Metan kanavia mainostajan näkökulmasta.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi

    Lanseeraaminen digitaalisessa markkinassa – onnistumisen eväät ja muistilista

    Hyvin suunniteltu ja toteutettu lanseerauskampanja toimii kilpaillussakin markkinassa.

    Lue lisää