Google julkaisi AdWordsin 23.10.2000 ja tänä vuonna AdWordsille tulee täyteen jo 17 vuotta. Google päivittyy jatkuvasti, jotta hakutulosten ja hakutulossivun laatu paranisi koko ajan. Vuonna 2016 hakutulossivun mainospaikat muuttuivat ja se, kuinka mainokset näkyvät Googlessa on uudistunut. Viime vuodet ovat olleet sitä kovinta kehityksen aikaa ja erityisesti vuonna 2016 Google otti isoja harppauksia eteenpäin.
Suurimmat muutokset 2016
- Oikean laidan mainospaikat poistuivat hakutulossivulta
- Laajennetut tekstimainokset
- Hintatarjousten määrittäminen eri laitteille
- Responsiiviset tekstimainokset
Vuoden 2016 merkittävin muutos lienee se, että Googlen hakutulossivun oikean laidan mainospaikat poistuivat käytöstä. Ennen käytössä oli 11 mainospaikkaa, mutta tämän uudistuksen myötä hakutulossivulla näytetään enää enintään 7 mainosta. Tämä nosti mainosten näkymisen tärkeyttä Googlen neljän parhaan mainoksen joukossa, kun aiemmin alhaisempikin mainospaikka riitti.
Toinen merkittävä muutos on laajennetut tekstimainokset. Mainosten rakenne muuttui ja pinta-ala kasvoi. Laajennetut tekstimainokset erottuvat paremmin ja lisääntyneiden merkkimäärien ansiosta niistä voidaan tehdä informatiivisempia kuin vanhoista tekstimainoksista.
Laiteystävällisyys
Google on kehittänyt hakutulossivuaan askel askeleelta mobiiliystävällisemmäksi. Myös avainsanojen hintatarjouksia voidaan asettaa nyt laitekohtaisesti. Voit siis määrittää vaikkapa 20% pienemmän hintatarjouksen esimerkiksi käyttäjille, jotka hakevat tabletilla tai 20% suuremmaksi käyttäjille, jotka hakevat Googlesta pöytäkoneella.
Displayn puolella hyvä uudistus on ollut responsiiviset tekstimainokset. Responsiiviset tekstimainokset skaalautuvat Display-verkostossa käyttäjän näytön mukaan. Tämä mahdollistaa sen, että jos kuvamainoksesi ei mahdu jollekin tietylle mainospaikalle, tilalla käytetään responsiivista mainosta, joka automaattisesti määräytyy syöttämiesi otsikoiden, kuvaustekstin, kuvan ja logon mukaan.
On kuitenkin hyvä huomata, että kuvamainokset ovat usein visuaalisesti tehokkaampia. Suosittelemme siis asettamaan kuvamainoksillesi isomman hintatarjouksen kuin responsiivisille mainoksille, jotta Google pyrkisi mieluummin näyttämään kuvamainosta.
2017
Vanhoja mainoksia ei voi enää muokata
31.1.2017 vanhoja tekstimainoksia ei enää voida luoda eikä muokata AdWordsissä. Vanhat mainokset näkyvät vielä, mutta kannustamme siirtymään laajennettuihin tekstimainoksiin mahdollisimman pian.
Laajennetuissa tekstimainoksissa on 23% enemmän merkkejä ja mainoksen pinta-ala voi kasvaa jopa 47%. Laajennetut tekstimainokset mahdollistavat sen, että hakija klikkaa todennäköisemmin mainosta, kuin selaa alaspäin orgaanisiin hakutuloksiin. Näin siitä hyötyvät sekä mainostaja että Google.
Siirryttyäsi laajennettuihin tekstimainoksiin suosittelemme, ettet keskeytä vanhoja mainoksiasi heti, vaan testaat vanhojen ja laajennettujen tekstimainosten tuomien tulosten eroja. Me olemme huomanneet eroja mm. klikkausprosentissa ja näyttökertojen osuuksissa. Lisäksi olemme pistäneet merkille, että on ollut hyvin alasta riippuvaista, ovatko luvut heikentyneet vai jopa selvästi parantuneet.
Laajennetut tekstimainokset näkyvät nyt kaikissa laitteissa, joten suosittelemme pitämään mainosten otsikot lyhyinä. Sisällytä otsikkoon tuotteen tai palvelun tärkein hyöty sekä vastavuoroisesti hyödynnä kuvaustekstin merkkimäärät mahdollisimman tehokkaasti. Näin saat parhaat klikkausprosentit.
Uudistunut käyttöliittymä
Google uudistaa myös AdWordsin käyttöliittymää. AdWordsiä suunnitellaan mainostajalle helppokäyttöisemmäksi, jotta alustaa on helpompi käyttää ja selata eri laitteilla. Uudistusten pääsääntöisenä kohteena on yksinkertaistaa näkymää ja saada datan luettavuus yksityiskohtaisemmaksi.
Uudistukset sisältävät mm. dashboard-näkymän kampanjatasolla, navigaatio muuttuu ja esimerkiksi kohdistus, mainoslaajennukset ja mainosten ajoittaminen vaihtavat AdWordsissa paikkaa. Paikanvaihto varmistaa sen, että nämä ominaisuudet eivät ole mainostajalta ”kadoksissa” asetusten alla, vaan ne saavat oman kohtansa uudenlaisessa navigoinnissa.
Myös esimerkiksi avainsanojen kohdalla näkymä yksinkertaistetaan niin, että näkyviin jää vain kohdat ”Avainsanat”, ”Hakutermit” ja ”Negatiiviset avainsanat”. Odotettavissa on hyvin yksinkertaistettu ja riisuttu käyttöliittymä, joka helpottaa kampanjoiden optimoimista helpomman navigaation ja yksityiskohtaisempien näkymien ansiosta.
Uudistukset tulevat julki vasta vuoden 2017 loppupuolella, joten odottelemme että saamme lisää tietoa uudistuksista.
Back to top -nappi
Google ei uudista pelkästään AdWordsiä, vaan vuodelle 2017 on tulossa useita uudistuksia myös Googlen hakutulossivulle ja tapaan, jolla Google näyttää hakutuloksiaan. Nyt Google testaa mobiililaitteiden hakutulossivulla ”Back to top” eli ”takaisin ylös” -nappia, jota klikatessaan käyttäjä voi siirtyä suoraan takaisin sivun yläosaan.
Oletamme tämän uudistuksen olevan Googlelle tietoinen kokeilu, jossa käyttäjä ohjataan takaisin sivun kalleimpien mainospaikkojen luo. Mitä enemmän sivun yläosan mainoksia klikataan, sitä enemmän Google saa siitä rahaa. Aina kun hakija klikkaa mainosta, mainostava yritys maksaa tämän klikkauksen Googlelle. Kuitenkin tämä on myös hyvä paikka mainostajalle kasvattaa näkyvyyttä ja myyntiään, joten kaikki voittaa.
Yhteenveto
Vaikka AdWords päivittyykin jatkuvasti, tulevat sen perusteet säilymään samankaltaisina. Tiedossamme on, että ainakaan lähiaikoina avainsanojen hintarjousten määrittäminen, laatupisteet tai mainospaikat eivät tule muuttumaan.
Kuitenkin kehitys on kovassa vauhdissa ja kehityksessä on toisinaan jopa haastavaa pysyä mukana. Jos siis tarvitset apua esimerkiksi laajennettuihin tekstimainoksiin siirtymisessä, ota rohkeasti yhteyttä.